Kateuden ja vallanhimon ajamat salamurhat ovat repineet rikki monia hallitsijasukuja. Kruununperillinen säilyi harvoin elossa kruunajaisiin asti. Siksi vanhat perinteet romutettiin ja kuninkaan ilmoittamasta perimysjärjestyksestä tehtiin yksi valtakunnan varjelluimmista salaisuuksista.
Perijöiden syntymäjärjestys ei enää merkinnyt mitään, vaan vanhin sisaruksista saatettiin sivuuttaa armottomasti vaikka vain siitä syystä, että tämä ei ollut kuninkaan suosiossa. Kruununperillisen tiesi ainoastaan kuningas ja hänen luotetuin miehensä, joka suojeli hengellään totuuden paljastavia asiakirjoja. Nuoret kuninkaalliset kasvatettiin hovissa epävarmoina tulevaisuudestaan ja mahdollisesta valtaistuinpaikastaan. Vasta hallitsijan kuoltua he saivat tietää oman asemansa.
Tämän aikakauden kuningas Wilbur von Clover sai kohdata kuolemansa omassa makuusalissaan, juotuaan viininsä myrkyllä sivellystä pikarista. Samana iltana koristeltu tikari painui luotetun miehen kylkiluiden alle. Asiakirjaa, joka julistaisi uuden hallitsijan, ei koskaan löydetty.
Alkoi taistelu kuninkaan perinnöstä.
Pelin maailma ei ole suoranaisesti sidottu mihinkään tiettyyn aikakauteen. Kuitenkin vuosien varrella ajanjakso lienee löytänyt paikkansa jostain 1700-luvun puolenvälin jälkeisestä ajasta, joskaan teollistuminen ei ole vielä vallannut alaa.
Teille, jotka haluatte tehdä uskollisesti tutkimustyötä autenttisuuden takaamiseksi, suosittelen tutustumaan ylipäätään 1700-lukuun, jos haluatte saada jonkinlaista osviittaa ympäristöstä ja tavoista. Tämä ei kuitenkaan rajoita millään tapaa taiteellista vapauttanne, eikä missään nimessä saa kahlita lennokasta luovuuttanne. Esimerkiksi puvut voivat olla modernimpia, mutta älkää nyt sentään hyvät ihmiset kertoko farkuista yhtikäs mitään.
(Admin tykkää ihan hirmusti kuohkeista röyhelömekoista ja värikkäistä miestenasuista.)
Kaikki pyörii siis sukujen ja valtataistelujen välillä, joten paikkojen nimet ovat omalta osaltaan vain kaunista sanahelinää, vaikka Clover-osiosta löytyykin hieman tarkempaa tietoa itse kuningaskunnasta. Aateliset voivat kuitenkin antaa omia nimiä läänityksilleen ja kauempaa muuttanut palvelusväki voi kehittää kotipaikalleen nimityksen. Mielikuvituksen käyttö palatsin suhteen on sallittua, sillä emme ala erittelemään huoneiden ja salien kalustusta ja muita vastaavia asioita. Jokainen toteuttakoon itseään vapaasti omien mieltymystensä mukaan. Muistakaa, että kaikki on erityisen komeaa ja ylellistä, joskaan tämä ei luonnollisestikaan ole aivan verrattavissa Versaillesin loistoon.
Sen verran vielä huomioitavaa ympäristöön liittyen, että KH:ssa tunnetusti elämme hovielämän pyörteissä. Jokaisella olkoon omat käsityksensä vanhemman ajan hienostopiirien käyttäytymistavoista, eivätköhän ne melko selvää pässinlihaa ole. Sanotaan nyt kuitenkin se, että teitittely, niin kankeaa kuin se onkin, olisi varsin suotavaa. Siis nuoremmat kohtelevat edes jotenkin kunnioittavasti vanhempia ihmisiä, ja arvossa alempana olevat korkeampia aatelisia. Pää pois siltä, joka sinuttelee jotakuta kuninkaallisista.
Tärkeä kysymys todellakin. Perijöitä on kolme ja jokaista pelaa eri ihminen. Tällä tavalla koetamme varmistaa, että juonittelut menevät mahdollisimman ristiin.
Prinssi Frederik, hovissa kasvatettu kuninkaan äpärä, on sisaruksista vanhin. Jos kuningas olisi tunnustanut hänet julkisesti pojakseen ja perijäkseen, kuuluisi kruunu hänelle. Valitettavasti Frederik oli häpeän aihe Wilbur von Cloverille, eikä kuningas välittänyt tunnustaa aatelisilleen siittäneensä äpärän ja nyt poika taistelee oman asemansa puolesta kynsin ja hampain. Koska Frederik on kuitenkin otettu osaksi hovielämää ja hänen äitinsä vaatii hänelle oikeutta niin tarmokkaasti, on äpärälläkin jonkinlainen tukijajoukko takanaan. Heille riittää huhupuhe, jonka mukaan kuningas on yksityisesti tunnustanut Frederikin aseman. Todisteita tästä ei kuitenkaan ole.
Prinsessa Rose ja prinssi Francis ovat puolestaan kaksoset. Prinsessa vaatii itselleen kruunua, koska hän on kaksoisveljeään vanhempi ja kiistämättömän laillinen perijä, vaikka onkin aviottomana syntynyttä velipuoltaan Frederikiä nuorempi. Monille on kuitenkin pienoinen kynnys hyväksyä nainen hallitsijaksi. Hovin vanhoillisimmat aateliset eivät usko, että nuori tytönhupakko ottaisi politiikan tarpeeksi vakavasti. Lisäksi osa epäilee, ettei prinsessa kykene tekemään tarpeeksi rajuja päätöksiä tarvittaessa.
Prinssi Francis puolestaan uskoo perivänsä kruunun, koska hän on ainoa virallisesti tunnustettu ja laillinen miesperijä, vaikka onkin syntynyt muutama minuutti siskonsa jälkeen. Hänellä on vahva kannatusjoukko, mutta hänkään ei ole toistaiseksi saanut painettua hallitsijan kruunua päähänsä. Osa aatelisista pitää nuorukaista hieman heikkoluontoisena, mutta tämän takana voisi vallan mainiosti seistä Curia Regis, kunnes Francis olisi valmis tekemään itsenäisiä päätöksiä.
Aateliset voivat valita vapaasti, ketä kolmesta perillisestä he kannattavat. Kokoontumistilat ovat piilofoorumeita, joiden käyttäjät on rajattu. Kaikilla ei siis ole oikeuksia näille foorumeille. Esimerkiksi prinssi Francisia kannattavat näkevät vain oman kokoontumistilan. Eivät Rosen tai Frederikin kannattajien tiloja.
Hahmokuvauksessa, joka tulee foorumille näkyviin, EI tarvitse, eikä pidä mainita, ketä kolmesta kannattaa, mutta muistakaa toki kertoa se adminille, jotta pääsynne kyseiseen kokoustilaan voidaan sallia. Tämä tapahtuu joko rekisteröitymismailissa tai vasta myöhemmin pikaviestillä, jonka voi osoittaa suoraan nimimerkille admin. Tällä tavalla pelaajat eivät ole heti tietoisia keneen heidän hahmonsa voivat todella luottaa ja ketkä ajattelevat samalla tavalla. Rohkeasti siis vain käyttämään tilannetta hyväksi piilofoorumeilla.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että tietovuotoja sattuu, emmekä me täällä management-puolella voi asialle yhtään mitään, jos joku juonista perillä oleva kääntää kelkkaansa ja lavertelee. Tietenkin se, mitä te tällaisille vasikoille teette, on täysin oman harkintanne varassa. Ikävät kuolemantapaukset voivat hovissa olla helpostikin selitettävissä…
Huom! Huom! Kokoontumistilat voivat olla vaikkapa joku jo olemassa oleva paikka (esim. puutarha) tai itse keksitty tila (esim. Marquezin tilan ruokasali), joka voidaan ilmoittaa heti otsikossa tai topicin alussa.
Kaikki hahmot aatelisista palvelijoihin on sallittu. Muistattehan kuitenkin, että palvelusväki on hyvinkin alistetussa asemassa ja liika meuhkaaminen ei tiedä hyvää. Lisäksi tässä vaiheessa haluaisin huomauttaa, että musketöörejä teidän on turha ehdotella hahmoiksi. Saatan ehkä miettiä jonkin sortin kaartilaisia tai vartijoita, jos joku todella sellaisen haluaa, mutta suosittelisin tämän tyyppisiä hahmoja käytettäväksi sivuhahmoina, joita myös saa luoda foorumille, joskin muutamin rajoituksin. Tarkemmat ohjeet tähän löytyvät sitten foorumilta Hahmokuvaukset- osiosta.
Tähän liittyen olisi kai hyvä kertoa myös arvonimistä aatelisten kohdalla. Herttua/herttuatar, kreivi/kreivitär… No keksikää itse omanne, mutta kalifia ette saa! Nämä arvonimet eivät siis ole mitenkään järjestetty, että joku olisi ylitse muiden, vaan lähinnä vauraus ja läänitysten koko kertoo, kuinka korkealle he ovat arvoasteikossa kivunneet.
Aiemmin Cloverin kuningaskunnassa tittelillä oli ehdoton merkitys suvun arvon määräytymisessä. Epävakaina poliittisina aikakausina suvun varsinainen varakkuus alkoi kuitenkin painaa vaakakupissa enemmän kuin korea arvonimi. Kuninkaalle oli tärkeämpää suosia niitä, jotka omistivat laajoja maa-alueita kuin niitä, joiden suvulla oli pitkät perinteet aatelisten joukossa, mutta ei rahaa taskunpohjalla. Monet arvokkaatkin tittelit saattoivat olla vain kolisevia tynnyreitä, joiden sisältä kultarahat olivat huvenneet jo aikaa sitten.
Niinpä arvonimien keskinäinen järjestys alkoi muuttua yhä epäselvemmäksi. Tittelien epäjohdonmukaisuutta alkoi lisätä myös se, että kaupankäynti ulkomaiden kanssa toi vaikutteita vieraista kielistä. Koska kuningas ei juurikaan osoittanut kiinnostustaan arvonimien käytön kontrolloitiin, jotkin itseään sofistikoituneita pitäneet kreivit ryhtyivät käyttämään kreivi –nimen sijasta tuontitavarana tullutta jaarli –vastinetta. Myös monet rajojen yli saapuneet aateliset, jotka päätyivät asettumaan pysyvästi Cloverin valtakuntaan, jatkoivat alkuperäiskielisten arvonimiensä käyttöä. Sukupolvien vaihdosten myötä nämä uudet tittelit vakiintuivat aatelisten joukkoon, ja harva enää pystyy päättelemään nimestä kantajansa syntyperää, saati sitten todellista aatelisarvoa.
Hahmoilla voi siis olla melkein mitä tahansa arvonimiä ilman, että nimestä välittyy sen kummempaa informaatiota hahmosta. Yksikään paroni tai herttua ei ole samanarvoinen, vaan aatelisen arvo kuninkaan ja hovin silmissä määräytyy ainoastaan hahmon ja hänen sukunsa varakkuuden tai muiden ansioiden perusteella.
Käyttäkää mitä tahansa suomenkielistä arvonimeä, jos hahmo on aatelinen, mutta (kuten sanottu jo aikaisemmin) kalifia ette saa. Rajansa siis kuitenkin kaikella, toimitaan hyvän maun ja soveliaisuuden nimissä.
Aatelisarvot (muutama esimerkki)
Monarkki (kuningas, kuningatar, keisari etc)
Herttua
Ruhtinas (yleensä mm. kaupunkivaltioiden kuninkaita kutsuttiin ruhtinaiksi, kuten esim. Novgorodin Ruhtinas, "virallisessa" arvoasteikossa kuitenkin herttuan alapuolella)
Rajakreivi/Markiisi (käytössä mm. Ranskassa), varakreivi
Kreivi/Jaarli (jaarli käytössä Brittein saarilla, kreivi- arvoa ei siellä ole)
Paroni/Vapaaherra (jälkimmäinen suomalainen vastine paronille)
Tietysti jokaisella tulisi olla oma soppi. Tulette saamaan muistutuksen tuolla liittymis-osiossa, mutta kerrotaan se tässä ensiksi. Kuka tahansa saa vaatia itselleen huonetta, myös palvelijat. Siitä on syytä mainita mailissa tai pikaviestillä. Lisäksi huoneesta/huoneistosta saa itse kirjoittaa haluamansa kuvauksen, jonka admin kuuliaisesti lisää näkyviin. Muitakin paikkoja saa halutessaan ehdotella lisättäväksi ja taas on pikaviesti kätevin. Ehdotuksen voi myös laittaa tuonne kysymykset -osioon, mikä olisikin varsin suotavaa. Muistutan kuitenkin, että palvelijat jakavat hyvin usein henkilökohtaisen tilansa muiden palvelusväkeen kuuluvien kanssa.
Pysyäksemme edelleen epämääräisellä linjalla, jota olen suosineet alusta asti, olen päättänyt, että valtauskonto on kristinusko. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kristinusko ilmenisi ainoastaan meidän tuntemassamme muodossa, vaikka sekin on täysin mahdollista ja hyväksyttävää. Sama koskee myös muita maailman uskontoja aina kiihkoilijoista ateisteihin.
Toisin sanoen, hahmosi saa edustaa mitä tahansa uskontoa, olla harras tai olla olematta, mutta mainittakoon, että edesmennyt kuningaskin nähtiin kirkossa vain häissä, hautajaisissa ja kruunajaisissa, mutta hän ei suoraan väheksynyt uskontoa tai tuonut omia mielipiteitään sen suhteen julki.
Haluan kuitenkin korostaa, että ainakaan toistaiseksi uskonnolla ei ole suurta merkitystä valtakunnan sisällä. Suurin osa kansasta pitää kirkon opetuksia, jos ei täysin hölynpölynä, niin hengellisenä opastuksena, joka ei tuo ruokaa pöytään, eikä tee kotitöitä ihmisten puolesta. Kuten kirkon kuvauskin kertoo, vain harva viitsii kuluttaa kirkon penkkiä tai olla muuten aktiivinen edistääkseen sielunsa pelastumista.
Kysymyksiä voi laittaa adminille sähköpostilla osoitteeseen: kingsheritage@hotmail.com
Myös vieraskirjaa voi käyttää hyväksi. Kolmas vaihtoehto on suuntaamaan foorumille ja laittamaan kysymykset siellä yksinkertaisesti Kysymykset-osioon, joka on kaikille, rekisteröityneille ja rekisteröimättömille vapaata aluetta. Rekisteröityneet henkilöt voivat laittaa kysymyksensä myös yksityisviestillä nimimerkille admin.
Ja kuten se vanha fraasi kuuluu: yksikään kysymys ei ole tyhmä. Ainoastaan admin on.
Jos vastasit kyllä, lukaisethan läpi vielä viimeiset huomautukset.
Toivottavasti tämä ei latista kenenkään innostusta, mutta…
King’s Heritage, tai tuttavallisemmin vain KH, on suunnattu hieman varttuneemmille pelaajille, sillä foorumilta saattaa hyvinkin löytyä K-18 materiaalia, kuten seksiä ja väkivaltaa. KH ei näin ollen myöskään välttämättä sovi aivan ensimmäiseksi pelipaikaksi.
Tämä todellakin on K-18 foorumi. Viestien sisältö saa siis mennä kuinka pitkälle tahansa, vaikka en voikirjoittajien / lukijoiden ikää mitenkään valvoa. Varoituksen sana on näin ollen annettu alaikäisille.
Muistutuksena vielä teille kaikille, KH ei ole pelitempoltaan nopeinta laatua, sillä ketään en pakota tekstiä kirjoittamaan, jos siltä ei tunnu. Toisinaan vastauksia joutuu odottamaan useitakin viikkoja, joten kärsivällisyys on hyve. Pelatessanne foorumille pyytäisin teitä myös kiinnittämään jonkin verran huomiota viestienne pituuteen. Lyhyttä online-pelitapaa ei katsota hyvällä, sillä kuten jokainen on varmasti huomannut, KH on foorumipohjainen internet roolipeli.
Foorumilla ei myöskään ole suotavaa loukata Suomen lakia ja toivoisin noudatettavan noin periaatteellisesti niitä foorumin omia sääntöjä, jotka hyväksytte rekisteröityessänne.
Avataria valitessanne olisin kovin kiitollinen, jos ette laittaisi sinne kenenkään oikean ihmisen pärstävärkkiä killumaan, oli se sitten oma tai vaikka näyttelijän. Ottakaa huomioon tekijänoikeuslait sun muut. Arvostan muutenkin kovasti omia taiteiluita.
Ja nyt on aika siirtyä katsomaan liittymis-osiota!
Mainittakoon vielä ihan lopuksi niille, jotka asiaa pohtivat. King's Heritage on avannut kotisivunsa vuonna 2007. KH on kuitenkin ollut toiminnassa parilla eri foorumilla jo viitisen vuotta ja tarkoituksena on olla ja möllöttää ainakin seuraavat viisi vuotta tai vieläkin kauemmin. Kunnianhimoa riittaa vielä ja olisi enemmän kuin hienoa, jos jokainen meistä kasvaisi ja varttuisi KH:n parissa. Vanhaa ja uutta verta siis kaipaillaan, vaikka ei tässä nyt ihan vielä voi sukupolvenvaihdoksesta puhua.
Create a free website at Webs.com